Rapal Oy:lle RSA-laatujärjestelmän hyväksyntä
28. tammikuuta 2010
RSA -lautakunta on myöntänyt Rapal Oy:lle laatujärjestelmän hyväksynnän 10.12.2009. Rakentamisen Laatu RALA ry:n tuottama RSA-laatujärjestelmä on rakennusalalla arvostettu ja tunnettu laatujärjestelmän arviointi- ja hyväksyntämenettely. Sen tarkoituksena on nostaa yrityksen laadunhallinnan tasoa selkeyttämällä prosesseja, toimintoja, rakenteita ja johtamista. Niiden säännöllisellä seurannalla, arvioinnilla ja kehittämisellä laatua voidaan jatkuvasti parantaa. RSA-laatujärjestelmä vaatimuksineen helpottaa myös tilaajaa arvioimaan ja valitsemaan suunnittelu-ja konsulttiyrityksiä yhteistyöhön.
Rapal Oy:ssä me tarjoamme asiakkaillemme korkeatasoisia rakennetun ympäristön talouden hallinnan järjestelmiä ja asiantuntijapalveluita. Meille laatu merkitsee tuotteidemme ja palveluidemme kykyä täyttää asiakkaidemme tarpeet, toiveet ja odotukset. Pidämme laatutasomme korkeana ja tavoitteenamme on, että markkinoilta ei löydy vastaavaa laadultaan ja laatutasoltaan yhtä hyvin kulloiseenkin asiakastarpeseen vastaavaa tuotetta tai palvelua.
Rapal Oy:n johto on sitoutunut laadun ja laatutason jatkuvaan kehittämiseen, seuraa sitä ja ohjaa toimintaa laatupolitiikan mukaisesti. Laatujärjestelmä auditoidaan sisäisesti ja ulkoisesti määrävälein.
Lisätietoja aiheesta antaa:
Pekka Montin, Rapal Oy
pekka.montin(a)rapal.fi
050 5401514
|
Rapal Oy omistajaksi CC Infra Oy:öön
29. joulukuuta 2009
Rapal Oy ja CC Infra Oy ovat 17.12.2009 allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Rapal Oy tulee CC-Infra Oy:n osakkaaksi. CC Infra on vuonna 2008 perustettu infrahankkeiden asiantuntija- ja projektinjohtopalveluja tarjoava yritys.
”Omistusjärjestelyjen tavoite on tarjota asiakkaillemme johtamispalveluita, joissa yhdistyvät korkeatasoinen projektinjohtopalvelu, kehittyneet talouden hallinnan menetelmät ja osaaminen sekä nykyaikaiset ICT-ratkaisut. Yhteistyömme tuloksena syntyy entistä vahvempi palvelukokonaisuus, joka kattaa koko infrastruktuurin elinkaaren”, toteavat toimitusjohtajat Tuomas Kaarlehto Rapal Oy:stä ja Antti Haapalahti CC Infra Oy:stä.
Lisätietoja aiheesta antavat:
tj. Tuomas Kaarlehto tuomas.kaarlehto(at)rapal.fi

tj. Antti Haapalahti antti.haapalahti(at)ccinfra.fi

|
Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2010!
21. joulukuuta 2009
Rapal lahjoittaa tänä vuonna joulutervehdysvarat Luonnonperintösäätiölle, joka suojelee lahjoituksemme avulla hehtaarin kokoista aluetta säätiön omistamasta Lohjan Limbergin ikimetsästä. Käy katsomassa joulutervehdyksemme seuraavan linkin takaa: http://www.kymppiserveri.fi/rapal/joulu/
Kohteeseemme voit tutustua Luonnonperintösäätiön kotisivuilta ja katsoa sertifikaattimme täältä.
Valitsemallamme kohteella haluamme tukea kestävää kehitystä ja jatkaa oman hiilijalanjälkemme pienentämistä. Kuluneena vuonna Rapal Oy on panostanut ympäristövaikutusten pienentämiseen sekä asiakkaille tarjottavien palvelutuotteiden että oman toimintamme uudelleen organisoinnin avulla. Tarjoamme asiakkaillemme tuottavuutta ja kestävää kehitystä edistäviä palveluja, joiden tuloksena syntyy säästöä niin asiakkaillemme kuin ympäristölle. Konkreettisimmin tämä näkyy uusissa tuotteissamme: Optimaze.net –ympäristölaskennan palvelussa sekä In-Infra.net -yksikön infrahankkeiden CO2-laskennassa.
Omassa toiminnassamme saimme mahdollisuuden merkittävään ympäristövaikutusten alentamiseen elokuussa tapahtuneen muuton yhteydessä. Tarkeänä kriteerinä uusien tilojen valinnassa oli toimintamme jättämän hiilijalanjäljen suuruus. Lue aiheesta lisää dokumentista Rapal Ways of Working.
Rapalin toiminnasta aiheutuva hiilijalanjälki vuodelle 2010 on ennen päästöjen kompensoimista noin 80 000 kgCO2. Tukemamme hehtaarin kokoinen ikimetsäalue sitoo seuraavan 40 vuoden aikana hiilikuorman, joka vastaa Rapalin toiminnasta vuodessa aiheutuneita hiilidioksidipäästöjä. Tulevaisuuden tavoitteenamme on olla hiilivapaa Rapal.
Koemme läheiseksi myös muut Luonnonperintösäätiön toiminnan ja ikimetsien suojelun edustamat arvot. Näitä ovat uhanalaisimman luonnon suojeleminen, elämän monimuotoisuuden säilyttäminen sekä metsien kauneuden ja koskemattomuuden merkityksen korostaminen.
|
Rapal Oy kuukauden tilankäyttäjä
11. marraskuuta 2009
Suomessa on vuoden aikana käyty paljon julkista keskustelua yritysten tehottomasta toimitilojen käytöstä ja suurista kustannuksista. DTZ:n tutkimuksen mukaan toimitilojen käyttö on Suomessa Euroopan tehottominta. Tilakustannukset ovat usein yrityksen toiseksi suurin kustannuserä henkilökustannusten jälkeen ja tiloilla on suuri vaikutus yrityksen hiilijalanjälkeen. Rapal Oy:ssä otettiin nämä asiat huomioon kesällä 2009 tapahtuneen muuton yhteydessä. Muutto toteutettiin Optimaze.net –palvelun periaatteiden mukaisesti – tarkastelimme tilavaihtoehtoja optimaalisen ja ympäristöystävällisen tilankäytön näkökulmasta, unohtamatta kuitenkaan työviihtyvyyttä. Muuton ja nykyaikaisen monitilaratkaisun myötä tuloksemme paranee vuositasolla 30%. Lokakuussa Rapal valittiin Tekesin Tila-ohjelman kuukauden tilankäyttäjäksi ja Rapalin Leppävaarassa sijaitseva toimisto esiteltiin hyvänä esimerkkinä käyttäjälähtöisesti suunnittelusta tilasta. Käy lukemassa lisää Rapalin muutosta Tila-Ohjelman uutiskirjeestä.
Optimaze.net asiantuntijapalveluita on käytössä 22 suomalaisessa yrityksessä, joissa palveluiden avulla on saavutettu merkittäviä kustannussäästöjä toimitilojen käyttöä tehostamalla. Nyt haluamme lisätä tietoisuutta toimitiloissa piilevästä potentiaalista kyselykampanjan avulla. Käy vastaamassa muutamaan yrityksenne toimitiloihin liittyvään kysymykseen täältä, saat vastauksista asiantuntijan tekemän analyysin ja vertailutietoa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä vastaaminen velvoita mihinkään.

|
Workspace yhteistyöhön Rapal Oy:n kanssa
12. lokakuuta 2009
Workspace on Suomen suurin työympäristöjen ja toimitilojen kehittämiseen keskittynyt arkkitehti- ja konsulttitoimisto. Workspace tarjoaa perinteisen arkkitehti- ja sisustussuunnittelun lisäksi monipuolisia työympäristön ja sitä kautta yrityskuvan kehittämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita niin yksityisille yrityksille kuin julkisille organisaatioillekin.
Workspace tarjoaa lokakuun 2009 alusta lähtien asiakkailleen Rapal Oy:n Optimaze.net -ympäristölaskennan palveluita osana palvelutarjontaansa. Workspacen asiakkailla on jatkossa mahdollisuus määrittää toimitilojen käyttöön liittyvä ympäristökuormitus hyödyntäen Optimaze.netin asiantuntijoiden palveluita. Asiakkaat saavat halutessaan tiedon nykyisten toimitilojen keskeisimmistä ympäristövaikutuksista ja niiden lähteistä. Toisaalta palvelu mahdollistaa suunnitteilla olevien tilaratkaisujen ympäristövaikutusten laskennan, niiden keskinäisen vertailun ja lopulta, toimitilamuuton jälkeen, päästöjen muutoksen todentamisen.
Ainutlaatuisessa yhteistyökuviossa merkittävässä asemassa on myös asiakasyrityksen tai -organisaation sisäinen ympäristöviestintä. Se, että yksittäinen työntekijä saa tiedon omasta henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestään, antaa jokaiselle mahdollisuuden miettiä omia jokapäiväisiä valintojaan ja toimia halutessaan tätä kautta vihreämmin. Myös Workspacen Jyrki Yläoutisen mielestä useita työntekijöitä kiinnostaisi tietää, mitkä asiat omassa tavassa toimia vaikuttavat hiilijäljen suuruuteen. ”Yritystasolla vuosikertomusten juhlapuheista ollaan siirtymässä tekoihin. Tätä kehitystä on helppo kannattaa.”
Aiheesta lisää Workspacen kotisivuilla.
Lisätietoja:
Jyrki Yläoutinen, Workspace
Puh. 0400 401 678
Kai Patja, Rapal Oy
Puh. 050 552 6646
|
Nordea laajentaa Optimaze.net -palvelua ympäristölaskennan työkaluilla
14. syyskuuta 2009
Nordea ottaa käyttöön Optimaze.net -ympäristölaskennan työkalut osaksi käytössään olevaa Optimaze.net -palvelua. Ympäristölaskennan työkaluilla Nordea määrittää toiminnastaan aiheutuvat ympäristövaikutukset, jotka raportoidaan vuosittain mm. CSR-raporteissa. Hyödyntäen järjestelmässä jo olevia tietoja tiloja käyttävistä yksiköistä, toimitilojen aiheuttamat päästöt jaetaan yksiköille tilojen käytön mukaan.
Palvelun avulla kartoitetaan tilojen käytöstä ja matkustamisesta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt, jotka liittyvät muun muassa toimitilojen energiankulutukseen sekä työhön liittyvään liikenteeseen. Tämän lisäksi raportoinnissa huomioidaan paperin- ja vedenkulutus sekä jätteet. Ympäristöpäästöt, tilankäytön tehokkuuden tunnusluvut ja tilakustannukset raportoidaan kootusti Nordean yksiköille Optimaze.net Kanavan kautta, jonka kautta yksikkö voi tarkastella mm. omaa hiilijalanjälkeänsä.
Hankkeen tavoitteena on selventää prosessit, joilla konserni pystyy seuraamaan ja lopulta vähentämään toiminnastaan aiheutuvaa ympäristökuormaa. Hanke on osa Nordean kokonaisvaltaista vastuullista toimintaa, joka sisältää myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun aspektit.
”Tavoitteena on liittää hiilijalanjäljen raportointi osaksi strategista toimitilajohtamista niin koko konsernin kuin liiketoimintayksiköidenkin tasolla vuoden 2009 aikana. Hanke aloitetaan vuoden 2008 lähtötason määrityksellä, ja jatkossa päästötiedot raportoidaan yhdessä muiden toimitilajohtamisen tunnuslukujen kanssa” kommentoi Juha Olkinuora, Head of Premises Management, Nordea.
Nordea on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurin finanssipalvelukonserni. Konsernilla on noin 11 miljoonaa asiakasta, joista Suomalaisia asiakkaita on noin 2,3 miljoonaa. Nordea on toiminut Optimaze.netin kumppanina tilanhallinnan puolella vuodesta 2007. Tällä hetkellä Optimaze.net -järjestelmästä löytyvät tiedot Nordean Pohjoismaissa sijaitsevista toimitiloista, mikä tarkoittaa yhteensä noin 1 700 osoitetta muodostaen yhteensä noin 1,3 miljoonan neliömetrin bruttoalan. Järjestelmän on tarkoitus kattaa vuoden loppuun myös Pohjoismaiden ulkopuolella sijaitsevat toimitilat 18 muussa maassa. Tämä tarkoittaa, että raportoitavat tiedot tilankäytöstä ja hiilijalanjäljestä koskevat yhteensä noin 35 000 henkilöä.
Rapal on rakennetun ympäristön investointien ja käytön talouden asiantuntija. Tuotamme ja kehitämme asiakkaillemme talouden hallinnan tuotteita ja palveluita koko rakennetun ympäristön elinkaaren ajaksi.
|
Optimaze.net -valmennuspalvelut uudistuu!
31. elokuuta 2009
Tarjoamme syksyllä 2009 Optimaze.net -käyttäjille kolmea erilaista valmennusta. Uusien käyttäjien yleisvalmennuksen ja aktiivikäyttäjien jatkovalmennuksen lisäksi järjestämme valmennuksen marraskuussa julkaistavan Viewer 3 -kuvaselaimen ympärille.
Tule päivittämään tietosi ja oppimaan uutta. Tutustu syksyn 2009 kurssitarjontaamme täältä, valitse itsellesi sopivin vaihtoehto ja ilmoittaudu mukaan.
|
Käyttäjät mukana Optimaze.net –palvelun kehittämisessä
13. toukokuuta 2009
Optimaze.net järjestää käyttäjäpäivät 5.6.2009 Porvoossa. Käyttäjäpäivillä Optimaze.net -palvelua kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa. Käyttäjät voivat jakaa palvelun käyttökokemuksia toistensa kanssa ja antaa kehitysehdotuksia suoraan Optimaze.net -asiantuntijoille. Päivän aikana kerrotaan myös palvelun uusista ominaisuuksista sekä tulevista kehitysprojekteista.
Optimaze.net -käyttäjäpäivät järjestetään kaksi kertaa vuodessa, nyt vuorossaan kolmannen kerran.
|
VTT:llä käytössä Optimaze.net -ympäristölaskennan palvelu
28. huhtikuuta 2009
VTT (Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos) on kevään aikana selvittänyt vuoden 2008 hiilijalanjälkensä Optimaze.net -ympäristölaskennan palvelun avulla. Tilakustannusten ja tilankäytön tehokkuuden johtamisessa VTT on hyödyntänyt Optimaze.net –palvelua tuloksellisesti jo vuodesta 2002. ”Jotta osaamme asettaa tilakustannusten ja tilankäytön tehokkuuden lisäksi myös kestävän kehityksen tavoitteita ja löytää keinoja ympäristövaikutusten hallintaan ja pienentämiseen, on tärkeää määrittää hiilijalanjälkemme lähtötaso”, kertoo VTT:n kiinteistöjohtaja Jyrki Kalavainen. Hiilinjalanjälkeen lasketaan mukaan muun muassa tilojen lämmityksestä, sähkönkulutuksesta sekä henkilöstön työ- ja liikematkoista aiheutuvat ympäristövaikutukset.
VTT on ollut merkittävästi mukana ympäristölaskennan palvelun kehittämisessä luomalla laskentamallin, jossa kulutus- ja määrätiedot muutetaan ympäristövaikutuksiksi. Nyt VTT voi hyödyntää laskentamallin tuloksia ympäristötavoitteidensa asettamisessa ja sitä kautta ympäristötehokkuuden jatkuvassa seurannassa.
Lisätietoja VTT:lle tehdystä tilojen ympäristölaskennasta:
Jyrki Kalavainen
kiinteistöjohtaja, VTT
etunimi.sukunimi@vtt.fi
www.vtt.fi
Joona Nyman
Rapal Oy
050 35 39 730
etunimi.sukunimi@rapal.fi
|
Ympäristövaikutusten seuranta osaksi palvelutarjontaamme
24. maaliskuuta 2009
Tilat aiheuttavat merkittävän osan yhteiskunnan ympäristövaikutuksista. Keskeisin yksittäinen ympäristövaikutuksia aiheuttava toiminto palvelusektorilla on juuri toimitilojen käyttö. Optimaze.net tarjoaa työkalut toimitilojen käytöstä aiheutuvien ympäristövaikutusten määrittämiseen.

Optimaze.net on kehittänyt yhteistyössä VTT:n kanssa ympäristölaskennan palvelun, jonka avulla on mahdollista saada ajantasaista ja todellista tietoa ympäristöstrategisen päätöksenteon eri tasoille. Läpinäkyvä ja todellinen ympäristötieto palvelee paitsi organisaation strategista päätöksentekoa myös sisäistä ja ulkoista ympäristöviestintää. Ympäristövaikutusten raportointi on kehitetty tukemaan yritysten vastuu- ja ympäristöjohtamisen käytäntöjä. Ympäristötiedot raportoidaan asiakasorganisaation eri sidosryhmille ja suoraan energian loppukäyttäjille, henkilöstölle.
Yleisen ympäristötietoisuuden lisääntymisen kautta ympäristöjohtamisen merkitys yritysten liiketoiminnalle on korostunut entisestään. Uusi palvelu onkin saanut loistavan vastaanoton asiakkaittemme keskuudessa.
Halutessasi saat lisätietoja Optimaze.net –ympäristölaskennan palvelutuotteista seuraavilta henkilöiltä:
Kai Patja
Optimaze.net -liiketoimintayksikön johtaja
Rapal Oy
Puh. 050 55 26 646
Joona Nyman
Rapal Oy
Puh. 050 35 39 730
Lue aiheesta lisää www.azobuild.com/news.asp
|
Senaatti-Kiinteistöt ja Rapal Oy ovat uudistaneet keskinäisen yhteistyösopimuksensa
21. tammikuuta 2009
Senaatti-kiinteistöt ja Rapal Oy ovat uudistaneet keskinäisen yhteistyösopimuksensa 28.11.2008. Yhteistyösopimus on jatkoa aikaisempien vuosien aikana tehdylle yhteistyölle, jossa Senaatti-Kiinteistöt on ollut mukana tuotteistamassa Rapal Oy:n Optimaze.net tilanhallintatuotetta valtionhallinnolle. Optimaze.net on ollut Senaatin ja sen asiakkaiden apuväline toimitilojen kustannustehokkaammassa käytössä. Uusi yhteistyösopimus mahdollistaa Optimaze.netin hyödyntämisen entistä joustavammin strategisessa toimitilajohtamisessa. Valtionhallinnon asiakasesimerkit osoittavat Optimaze.net palvelun tukevan valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa erinomaisesti.
|
Optimaze.net mukana Build London Live –kilpailussa Lontoossa
1. heinäkuuta 2008
Rapal Oy:n Optimaze.net liiketoimintayksikkö osallistui Lontoossa 24.-26. kesäkuuta järjestettyyn kansainväliseen Build London Live -virtuaaliseen suunnittelukilpailuun. Rapal Oy osallistui kilpailuun osana Gravicon-ryhmää.

Build London Live on 48 tuntia kestävä innovatiivinen tapahtuma, joka yhdistää arkkitehtuurin ja rakennussuunnittelun ammattilaiset. Kilpailevien ryhmien haasteena oli luoda 48 tunnissa tarvittavat suunnitelmat Lontoon Greenwichiin rakennettavasta virtuaalisesta alueesta. Osapuolten välinen tiedonvaihto toteutettiin verkkoympäristössä ja kilpailussa hyödynnettiin tehokkaasti nykyaikaisia suunnittelutyökaluja. Tapahtumaan osallistui alan ammattiosaajia Euroopasta, Aasiasta, Yhdysvalloista ja Etelä-amerikasta.
Virtuaalisen suunnittelukilpailun aikataulu oli haastava, mikä tarkoitti pitkiä työpäiviä niin Lontoossa kuin Suomen back officessakin. Rapal Oy:n vastuualueena kilpailussa olivat hankkeen tilankäyttöanalyysit, kustannus- ja kannattavuuslaskelmat sekä ympäristövaikutusten laskenta, jotka toteutettiin onnistuneesti Optimaze.net -ohjelmistolla. Rapal Oy:n edustama Gravicon-ryhmä palkittiin kilpailussa Drama and Excitement -palkinnolla, jonka jakoperusteita olivat muun muassa kestävän kehityksen näkökulmat ja ympäröivän alueen tehokas huomiointi.
Build London Live –tapahtumaan osallistuneeseen ryhmään kuuluivat Rapal Oy:n lisäksi:
Gravicon Oy
ALA Architects Ltd
Olof Granlund Oy
Ramboll Finland Oy
Solibri Oy
Rapal Oy ja Optimaze.net haluavat kiittää tiimin vahvasta työpanoksesta haastavassa kilpailussa.
Lisätietoja projektista antaa:
Kai Patja
Rapal Oy
GSM +358 50 552 6646
Build London Live –tapahtuman kotisivut:
http://www.buildlondonlive.com/
|
Olof Granlund Oy ja Rapal Oy tiiviiseen yhteistyöhön toimitila- ja kiinteistöjohtamisen tueksi
6. helmikuuta 2008
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy ja Rakennuttajapalaute Rapal Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä asiakkailla on entistä helpompaa saada monipuolisia ja laadukkaita palveluja toimitila- ja kiinteistöjohtamisen tueksi. Nyt asiakkaiden käytettävissä on kahden kokeneen ja arvostetun asiantuntijayrityksen toimivat ja tuloksekkaat ratkaisut sekä vahva osaaminen toimitilojen hallintaan ja hyödyntämiseen.
Yhteistä palvelukokonaisuutta hyödynnetään sekä yksittäisten hankkeiden että laajojen toimitilasalkkujen analysointiin ja johtamiseen; tilojen käyttö ja ylläpito sekä näistä aiheutuvat kustannukset ja ympäristövaikutukset optimoidaan niin toimitilan käyttäjän, omistajan kuin palvelutuottajankin näkökulmasta. Optimaze.net- ja RYHTI-järjestelmien suunnittelu- ja toiminnanohjausvälineiden avulla asiakkaat voivat johtaa tilojen käyttöä, tilakustannuksia ja ylläpitoa.
Uuden palvelun avulla myös asiakkaiden riskienhallinta paranee, kun toiminnan ja palvelutoimittajien laatua voidaan ohjata entistä paremmin kiinteistön käyttäjän vaatimusten mukaisesti. Kokonaispalveluun kuuluu johdolle ja eri organisaatiotasoille sekä muille osapuolille suunnattu kattava raportointijärjestelmä.
Asiakkaiden ei tarvitse investoida omiin IT-ohjelmistoihin ja –laitteisiin, koska palvelut tarjotaan sovellusvuokrausperiaatteella. Asiakkaat käyttävät Internet-pohjaista palvelua tavanomaisella työasemaympäristöllä www-selaimen avulla. Asiakkaiden omiin talous- ja toiminnanohjausjärjestelmiin on valmiit määritellyt rajapinnat.
Järjestelmien tietomalliyhteensopivuus mahdollistaa tietojen saumattoman hyödyntämisen rakentamisen hankevaiheesta alkaen aina käyttöön ja ylläpitoon.
Esimerkiksi asiakkaiden toimitilojen pohjakuva- ja tilatiedot voidaan siirtää Rakennuttajapalaute Rapal Oy:n Optimaze.net-palvelusta Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:n RYHTI-järjestelmään ylläpitotoiminnan tarpeita varten. Vastaavasti käyttöön ja ylläpitoon liittyviä tietoja voidaan esittää ja raportoida Optimaze.net –palvelussa.
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy on Suomen johtava talotekniikan ja kiinteistönpidon konsulttiyritys. Yrityksen päätoimialat ovat talotekninen suunnittelu, kiinteistönpidon konsultointi sekä suunnittelun ja ylläpidon ohjelmistojen kehitys ja myynti. Ylläpidon RYHTITM -sovelluksella on lähes 300 käyttäjäorganisaatiota ja tuhansia käyttäjiä Suomessa. Ulkomailla käyttäjäorganisaatiota on yli 100.
Rakennuttajapalaute Rapal Oy:n toiminta-ajatus on omin resurssein ja verkottumalla tarjota korkeatasoisia asiantuntijapalveluita rakennetun ympäristön talouden hallintaan. Optimaze.net tuottaa palveluja strategisen toimitilajohtamisen ja InInfra.net infrastruktuurin johtamiseen tarpeisiin. Optimaze.net palvelussa hallitaan yli 10 000 000 brm2 portfolioita. Palvelussa käyttäjiä on n. 1500.
Lisätietoja antavat:
Hannu Tuovinen
Insinööritoimisto Olof Granlund Oy, GSM 050 0444 744, www.granlund.fi, www.ryhti.fi
Kai Patja
Rakennuttajapalaute Rapal Oy, GSM 050 552 6646, www.rapal.fi, www.optimaze.net
|
Helsingin yliopisto tehostaa yhdessä Rapal Oy:n ja ATOP-TIETO Oy:n kanssa siivoustyön mitoitusta
20. marraskuuta 2007
Helsingin yliopisto, Rakennuttajapalaute Rapal Oy ja ATOP-TIETO Oy ovat sopineet yhteistyöstä, jonka avulla Helsingin yliopisto nopeuttaa siivouksen työmäärien suunnittelua ja kustannusten hallintaa.
Helsingin yliopiston ajantasaiset pohjakuva- ja tilatiedot voidaan siirtää Rapal Oy:n Optimaze.net – palvelusta ATOP-TIETO Oy:n siivousohjelmistoon. Siivoustyömäärien mitoituksessa tarvittavien tietojen kokoaminen helpottuu. Tietoja ei tarvitse enää ylläpitää erillisissä järjestelmissä.
Optimaze.net – järjestelmän suunnittelu- ja raportointivälineiden avulla asiakkaat voivat optimoida tilojen käyttöä ja kustannusten hallintaa. Asiakkaat voivat hyödyntää järjestelmässä olevia tietoja entistä monipuolisemmin, kun palvelun uusi ominaisuus otetaan käyttöön. Helsingin yliopisto on yksi ensimmäisistä Optimaze.net –palvelun käyttäjistä.
Helsingin yliopisto on Suomen suurin ja monitieteisin yliopisto. Helsingin yliopistolla oli vuonna 2006 käytössään tilaa 589 000 htm2 kaikkiaan 379 rakennuksessa 34 paikkakunnalla. Helsingin yliopiston tekninen toimiala on ollut pitkäjänteisesti mukana kehittämässä kiinteistötiedon ja ylläpidon järjestelmiä.
ATOP-TIETO Oy on erikoistunut tuottamaan ja kehittämään kiinteistöpalveluja varten tietopankkiohjelmistoja. Niiden avulla asiakkaat mitoittavat tarvittavat työmäärät, laskevat kustannukset sekä ohjeistavat omat palvelutuotteensa. Siivousohjelmiston, ATOPs, ja kiinteistöhoito-ohjelmiston, ATOPkh, avulla pystytään suunnittelemaan ja laskemaan kaikki alan työmäärät. ATOP-ohjelmissa on mukana piirustusten käsittelyominaisuudet. Ohjelmistoja viedään myös ulkomaille.
Rakennuttajapalaute Rapal Oy:n toiminta-ajatus on omin resurssein ja verkottumalla tarjota korkeatasoisia asiantuntijapalveluita rakennetun ympäristön talouden hallintaan. Optimaze.net tuottaa palveluita strategisen toimitilajohtamisen ja InInfra.net infrastruktuurin johtamiseen tarpeisiin.
Lisätietoja antavat:
Jaana Ihalainen, kiinteistöpäällikkö, Helsingin yliopisto, puh. 09 19122957
www.helsinki.fi/teknos

Tytti Immonen, toimitusjohtaja, ATOP-TIETO Oy, puh. 09 3505 800
www.atop.fi

Kai Patja, liiketoimintayksikön johtaja, Rakennuttajapalaute Rapal Oy, puh. 050 552 6646
www.rapal.fi
www.optimaze.net
|
HUS parantaa tilojensa hallintaa Optimaze.net -palvelun avulla
5. lokakuuta 2007
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja Rakennuttajapalaute Rapal Oy ovat sopineet Optimaze.net -asiantuntijapalvelun käytön laajentamisesta. Sopimus Optimaze.net -palvelun laajentamisesta allekirjoitettiin 16.5.2007. Palvelu on otettu käyttöön alun perin vuonna 1997 Peijas-Rekola sairaalan osalta. Uuden sopimuksen myötä palvelun piiriin tulevat muut HYKS-sairaanhoitoalueen kohteet. Tarkoituksena on laajentaa Optimaze.net koko HUS:n käyttöön.
HUS:n Optimaze.net -sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat HYKS-sairaanhoitoalueen Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Hannu Lähteenmäki, toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto (Rapal Oy) ja asiantuntija Salla Parkkila (Rapal Oy).
Hannu Lähteenmäen mukaan Optimaze.net palvelu parantaa HUS:n tilankäytön ja kustannusten hallintaa: " HUS voi parantaa tilankäytön hallintaa ja tarkentaa sisäisten vuokrien laskentaa Optimaze.net -palvelun avulla. Budjetointi täsmentyy käyttäjäystävällisen välineen avulla”.
”Yksiköiden tilankäyttöä voidaan tukea ja tilojen käyttöön liittyviä tarpeita voidaan paremmin ennakoida, kun ajantasaiset tiedot tiloista ja niiden nykyisestä käytöstä on koottu yhteen paikkaan", Hannu Lähteenmäki jatkaa.
"Rapalin kannalta HUS on erityisen merkittävä asiakas, koska toimitilojen käyttötarpeet ovat erittäin vaativia. Uskomme, että Optimaze.net palvelulla on paljon annettavaa taloudellisten haasteiden kanssa kamppailevalle terveydenhoitoalalle", Tuomas Kaarlehto sanoo.
|
F-Secure Corporation ja Rapal yhteistyöhön
21. syyskuuta 2007
F-Secure Oyj ja Rapal Oy ovat sopineet Optimaze.net asiantuntijapalvelun käyttöönotosta ja apuvälineiden implementoinnista. Ensimmäisessä vaiheessa palvelu sisältää F-Securen pääkonttorin. Tavoitteena on saada myöhemmässä vaiheessa koko globaalin organisaation toimitilat Optimaze.net palvelun piiriin.
F-Secure tulee käyttämään Optimaze.net palvelua tilaratkaisuihin ja -järjestelyihin sekä organisaation tilatietojen hallintaan. Ari Saari kertoo: "Optimaze.net palvelu antaa F-Securelle paremmat mahdollisuudet tilanhallintaan ja tilojen optimointiin jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa. Optimaze.net palvelu on oiva johtamisväline." "F-Secure on hyvä esimerkki siitä miten palvelu toimii pienemmänkin toimitilaportfolion hallinnassa. Rapalin kannalta sopimuksen tekee erityisen merkittäväksi se, että samalla sovittiin F-Securen tietoturvaosaamisen hyödyntämisestä Rapalin Optimaze.net palvelussa", Tuomas Kaarlehto kertoo.
Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa 20.9.2007 olivat läsnä turva- ja kiinteistöjohtaja Ari Saari (F-Secure Oyj), toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto (Rapal Oy) ja Optimaze.net liiketoimintayksikön johtaja Kai Patja (Rapal Oy).
|
Tampereen yliopisto ja Senaatti-kiinteistöt Optimaze.net yhteistyöhön
7. maaliskuuta 2007
Tampereen yliopisto ja Senaatti-kiinteistöt solmivat 7.3.2007 sopimuksen Optimaze.net-palvelun ja Optimaze.net apuvälineiden käyttöönotosta. Tampereen yliopistosta tuli näin kahdeksas yliopisto/korkeakoulu, joka otti käyttöön Senaatti-kiinteistöjen omille vuokra-asiakkailleen tarjoaman ratkaisun tilojen käytön ja tilakustannusten hallintaan.
Tavoitteena on siirtää käytössä oleva tilarekisteri graafisen tilahallinnan piiriin seuraavan kolmen kuukauden aikana. Optimaze.net ohjelmiston ja palvelun käyttöönottoa koko organisaation toimintakulttuuriin nopeuttaa se, että Tampereen yliopistolla on ollut käytössä sisäinen vuokra jo vuodesta 1995. Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti totesikin heti alkuvaiheessa kokemuksestaan, että raha on paras tilankäytön ohjaaja ja tehostaja. Optimaze.net:n myötä tilakustannusten kohdentamismenettely tarkentuu ja toimitilatiedon jako ydintoiminnan toiminnansuunnitteluun ja päätöksentekoon helpottuu. Optimaze.net parantaa Tampereen yliopiston tilatietojen hallintakykyä sekä tilaratkaisujen ja -järjestelyjen palvelunopeutta organisaation muutosten hallinnassa.
Kuvassa Senaatti-kiinteistöjen yliopisto-kiinteistöjen toimialajohtaja Juha Lemström, Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti, Senaatti-kiinteistöjen tuotepäällikkö Joni-Marko Laine sekä Rapal Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto.
|
Nordea ja Rapal Optimaze.net yhteistyöhön
21. helmikuuta 2007
Nordea ja Rapal Oy ovat sopineet Optimaze.net-asiantuntijapalvelun käyttöönotosta ja Optimaze.net –apuvälineiden implementoinnista. Palvelu otetaan käyttöön ensimmäisessä vaiheessa Nordean pohjoismaisissa pääkonttorikiinteistöissä 1.4.2007 alkaen. Optimaze.net:n implementoinnista sovittiin jo vuoden 2006 lopulla ja varsinainen Optimaze.net-palvelusopimus allekirjoitettiin 6.2.2007. ”Optimaze.net työkalujen selainpohjaisuus, tilakustannusten käsittelytapa ja erityisesti johtamisessa tarvittavan toimitilatiedon välittäminen kaikille globaalissa organisaatiossamme sitä tarvitseville olivat keskeiset Optimaze.net palvelun valintaperusteet” sanoo Nordean globaalista toimitilajohtamisesta vastaava Juha Olkinuora. Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmän piiriin tulee noin 400 000 m2 toimitiloja Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. ”Nordea on panostanut voimakkaasti toimitilajohtamisensa työkaluihin ja prosesseihin, niinpä Optimaze.net:n implementaation aikataulu oli mahdollista sopia vain kolmeksi kuukaudeksi; tämä on alallaan lähes maailmanennätys” toteaa Rapal Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto.
Sopimuksen allekirjoitusta juhlistivat Rapalin toimistolla Nordeasta Johtaja Juha Olkinuora ja apulaisjohtaja Tero Merjomaa sekä Rapal Oy:stä hallituksen puheenjohtaja Matti Martola, Tuomas Kaarlehto ja Optimaze.net liiketoimintayksikön johtaja Kai Patja
|
Rapal Oy käynnistää liiketoiminnan Ruotsissa?
25. tammikuuta 2007
Rakennuttajapalaute Rapal Oy ja Expericon Oy ovat sopineet konsultoinnista, jonka tavoitteena on selvittää Optimaze.net–-palvelun liiketoimintamahdollisuudet Ruotsissa. Hankkeen projektipäällikkönä on konsultti Tero Kauppinen Expericon Oy:stä.
Lisätietoja antavat toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto Rakennuttajapalaute Rapal Oy:stä, GSM 0500 601 725 ja partneri Jorma Nikunen Expericon Oy:stä, GSM 0400 411 820.
Rakennuttajapalaute Rapal Oy on Suomen johtava ja kansainvälisesti tunnettu rakennetun ympäristön investointien ja käytön talouden asiantuntija. Yritys tuottaa ja kehittää asiakkailleen talouden hallinnan tuotteita ja palveluita koko rakennetun ympäristön elinkaaren ajalle.
Expericon Oy on kasvava ammattilaisten yhteisyritys, joka tarjoaa kokeneita ja vastuullisia asiantuntijoita yritysten käyttöön.
|
Verohallinnolle Optimaze.net
12. tammikuuta 2007
Verohallinto allekirjoitti Optimaze.net-palvelusopimuksen Senaatti-kiinteistöjen kanssa 8.1.2007. Verohallinto ottaa näin käyttöönsä Optimaze.net-palvelun eli ratkaisun tilojen käytön ja tilakustannusten hallintaan. Kyseessä on Senaatti-kiinteistöjen kahdestoista Optimaze.net-sopimus.
Viime maaliskuussa verohallinnon ja Senaatti-kiinteistöjen allekirjoittaman kumppanuussopimuksen yhteydessä sovittiin tutkittavaksi, soveltuuko Optimaze.net verohallinnolle tilojen hallinnan välineeksi. Selvitysvaihe sisälsi Optimaze.netin pilotoinnin Länsi-Suomen verovirastossa touko-kesäkuussa sekä workshop-muotoisen Optimaze.net Business Case –tarkastelun elo-syyskuussa.
Johtava asiantuntija Riitta Juutilaisen mukaan Business Case -prosessi oli molemmille osapuolille loistava juttu jo itsessään; prosessissa käytiin läpi yhteistyönä toimitiloihin liittyviä näkökohtia ja lopputuloksena syntyi raportti, josta asiakas sai päätöksentekoon faktapohjaiset perusteet (mm. strategiayhteydet, mahdollistuvat hyötyverkot, tarvittavat panostukset, etenemissuunnitelma). Nyt prosessi saatiin päätökseen sopimuksen muodossa. Verohallinto ottaa palvelun käyttöönsä 31.8.2007 mennessä.
Allekirjoitustilaisuudessa (vas.) LTY johtaja Kai Patja (Rapal Oy), johtaja Kari Huhtala (Verohallitus), tietohallintojohtaja Antti Koskinen (Sk), T-toimialan johtaja Jorma Heinonen (Sk), pääjohtaja Jukka Tammi (Verohallitus), toimitusjohtaja Aulis Kohvakka (Sk), toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto (Rapal Oy), ylitarkastaja Mikko Tuovinen (Verohallitus), tuotepäällikkö Joni-Marko Laine (Sk), johtava asiantuntija Riitta Juutilainen (Sk).
|
Valtiokonttori ottaa käyttöönsä Optimaze.netin
22. joulukuuta 2006
Valtiokonttori ottaa käyttöönsä Optimaze.net-tilahallintajärjestelmän. Sopimus allekirjoitettiin 20.12.2006 Valtiokonttorin, Senaatti-kiinteistöjen ja Rapalin kesken. Kyseessä on toimistokiinteistöt-toimialan ensimmäinen Optimaze.net-sopimus.
Valtiokonttori ottaa käyttöönsä Optimaze.net-tilahallintajärjestelmän. Sopimus allekirjoitettiin 20.12.2006 Valtiokonttorin, Senaatti-kiinteistöjen ja Rapalin kesken. Kyseessä on Senaatin yhdestoista Optimaze.net asiakassopimus.
Valtiokonttorin toimistopäällikkö Tarmo Repo kertoi Optimaze.net tuotteen olevan juuri sellainen, jota he ovat markkinoilta etsineet. Optimaze.net vastaa parhaiten Valtiokonttorin tilanhallinnan tarpeisiin tilojen käyttäjän näkökulmasta. Valtiokonttorilla on alkamassa laaja peruskorjausprojekti, joten tuote palvelee myös tilankäytön suunnittelua jo projektivaiheessa - olemassaolevan kannan hallinnan lisäksi (mm. sisäiset vuokrat, tilakustannusten budjetointi, tunnusluvut, tulevien muuttojen hallitseminen).
Allekirjoitustilaisuudessa (kuva) olivat Senaatti-kiinteistöistä tietohallintojohtaja Antti Koskinen (vas.), T-toimialan johtaja Jorma Heinonen, tuotepäällikkö Joni-Marko Laine ja Valtiokonttorista hankintasuunnittelija Marko Tarvainen, toimistopäällikkö Tarmo Repo sekä tietohallintojohtaja Lasse Skog. Paikalla olivat myös Rapal Oy:stä toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto sekä Senaatilta johtava asiantuntija Riitta Juutilainen.
|
Elisa ja Rapal yhteistyöhön
29. kesäkuuta 2006
Elisa ja Rapal solmivat 29.6.2006 sopimuksen Optimaze.net-palvelun käyttöönotosta Elisan toimitilahallinnassa. Tavoitteena on siirtää koko Elisan käytössä oleva toimitilakanta graafisen tilahallinnan piiriin kesän ja alkusyksyn aikana. Optimaze myös integroidaan osaksi Elisan kiinteistötietojärjestelmäkokonaisuutta. Elisan Toimitilapalvelut tarvitsee Optimazea parantamaan tilaratkaisujen ja -järjestelyiden palvelunopeutta ja tilatietojen hallintakykyä jatkuvasti nopeutuvien organisaationmuutosten hallinnassa. Elisan kiinteistöpäällikkö Jari Salo kehuukin yhteistyötä:"Oli alusta asti hienoa huomata, että Rapalissa on ajateltu asioita samalla tavalla kuin meillä. Rapal on paketoinut Optimaze.net:n mainioksi palveluiden ja ohjelmiston muodostamaksi kokonaisuudeksi, joka vastasi meidän tarpeisiimme erinomaisesti."
Myös Rapal Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kaarlehto näkee yhteistyön merkittäväksi:"Elisa on käyttäjälähtöisessä tilahallinnassa ollut viime vuodet selkeä edelläkävijä, joka on rohkeasti lähtenyt kokeilemaan myös innovatiivisia tilaratkaisuja. Optimaze.net-palvelulla on paljon annettavaa juuri tämänkaltaisille suunnannäyttäjille." Käyttöönottoprojekti on käynnistynyt saman tien ja kesälomien jälkeen päästään Elisalla jo käyttämään Optimazea ensimmäisten kohteiden osalta.
|